Terraario
Muutamia vinkkejä gerbiilien asunnosta..
Millainen on hyvä terraario?
Lasisista ja muovisista akvaarioista käytetään nimitystä terraario,
kun niissä ei ole vettä, vaan ne on sisustettu muille eläimille kuin
kaloille. Terraarioksi kutsutaan myös muovisia dunia.
Mielestäni paras terraario gerbiilille on lasinen akvaario, jonka
päällä on verkosta tehty katto. Kannattaa ostaa verkkoa hieman enemmän
kuin katon pinta-ala on, jotta ylimääräiset osaa saa taivuteltua
alaspäin. Näin syntyy hyvä kansi, joka pysyy hyvin paikallaan.
Terraarioita voi myös tehdä itse, jolloin voi tehdä etuosaan saranoilla
avautuvan luukun. Kattona on verkkoa, jotta ilma vaihtuu ja gerboilla
on tarpeeksi happea. Helpoiten omatekoinen onnistuu tekemällä terraario
pleksistä, mutta myös lasia voi käyttää. SGY:n rakennusohje.
Nykyisin aika suosittuja ovat myös muoviset dunat, joita myydään useissa eläinkaupoissa.
Hyvä puoli dunassa on se, että ylä- ja alaosa ovat irrotettavia, joten puhdistus ja pesu käy kätevästi. Huono puoli taas on se, että
gerbat saattavat syödä muovia ja varsinkin juomapullon aukon kohdalta. Minidunan korkeus on 28 cm eli liian vähän, kun gerbiilien
asunnon vähimmäiskorkeus pitää olla 30 cm. Katso vaatimukset! (Liite 5)
Jotkut asuttavat gerbonsa vielä vanhanaikaisesti häkkiin. Gerbiilit eivät kuitenkaan ole häkkieläimiä, vaan viihtyvät
paremmin terraariossa. Häkistä purut lentävät helposti lattialle, niihin ei saa niin paksua purukerrosta kuin terraarioon ja
gerban nenä kärsii, kun se nirskuttelee kaltereita. Häkkiä ei siis kannata gerbiilien asunnoksi ostaa, sillä
terraario on ainoa oikea asunto niille.
Lasinen terraario kannattaa ostaa käytettynä, jolloin se tulee paljon
halvemmaksi kuin uutena ostettu. Akvaarioliikkeistä voi myös kysellä
kuljetusviallisia akvaarioita eli sellaisia, jotka eivät pidä vettä.
Ne eivät siis kunnostamatta sovi vesieläimille, mutta jyrsijöille
sitäkin paremmin.
Tietysti on tärkeää tarkistaa terraarion kunto ennen ostamista, ettei siinä ole mitään vaarallista gerbiilille.
Sen pitää olla myös niin tukeva, ettei seinät kaadu ja gerbiili pääse pakoon. Käytettynä ostettuun lasiakvaarioon voi itse vaihtaa
silikonikiinnitykset. Käytettyjä terraarioita (vanhoja akvaarioita) voi kysellä tutuilta ja eläinkaupoista. Lisäksi esimerkiksi Keltaisessa
pörssissä on usein ilmoituksia.
Sopiva koko
Mikään terraario ei ole liian iso gerbiileille, koska mitä isompi
sen parempi. Terraarion koko ei kuitenkaan ole niin ratkaiseva, jos
gerbiileillä on paljon puuhattavaa. Kun niillä on paljon virikkeitä
ja lajitovereita seurana, ei tilan määrä vaikuta niin paljon.
Mielestäni terraariota ostettaessa kannattaa mieluummin ostaa aina
isoin, johon on varaa.
Eläinsuojeluasetuksen mittojen mukaan pienin terraario, jossa
gerbiiliä saa pitää on 0,12 m² eli esimerkiksi 30 x 40 cm. Korkeuden pitää olla vähintään 30 cm.
Nämä mitat ovat ehdottomia minimimääriä eli niiden alittaminen
menee eläinrääkkäykseksi. Parempi siis pitää gerboja niin isossa terraariossa kuin mahdollista.
Aiheeseen liittyvät hyödylliset linkit:
Montako gerbiiliä terraarioosi mahtuu? -laskuri SGY:n sivuilla
Maa- ja metsätalousministeriön eläinsuojeluasetus (katso liite 5)
Sijoitus
Terraario tulee sijoittaa tarpeeksi rauhalliseen paikkaan. Ihan pimeään
nurkkaan ei terraariota kannata laittaa, mutta ei myöskään aivan
ikkunan viereen. Jälkimmäisessä tapauksessa gerbiilit altistuvat
helposti vedolle sekä varsinkin kesällä ikkunasta paahtavalle auringolle.
Kaikkein parasta olisi, jos gerbiilit voisivat asua sellaisessa huoneessa, jossa ihmiset eivät esimerkiksi
katsele televisiota (meluhaitta gerboille) tai nuku (pölyhaitta ihmisille).
Gerbiilitkin tarvitsevat omaa rauhaa, mutta ei niitä silti täydessä hiljaisuudessa
tarvitse pitää. Muuten niistä tulee liian säikkyjä eli ne säikähtävät pienintäkin liikettä, jos eivät ole tottuneet sellaiseen.
Peseminen
Lasiterraarion voi pestä desinfiontiveteen kastetulla rätillä ja
huuhdella puhtaaseen veteen kastetulla rätillä. Lopuksi kuivataan
talouspaperilla tai pyyhkeellä. Useimmiten pelkkä märkä rättikin riittää eli pesuainetta ei ole pakko käyttää.
Ainakaan isompia terraariota ei tarvitse raahata kylpyhuoneeseen pesua varten. Terraarioita ei aina
tarvitse pestä purun vaihdon yhteydessä. Kannattaa itse tarkkailla, milloin terraario näyttää kaipaavan pesua. Tärkeintä
pesemisessä on huuhtelu, jos on käyttänyt pesuainetta. Varmista, ettei sitä jää terraarioon!
Copyright © Anne Jonasson / www.gerbiili.net Kopiointi kielletty.